maanantai 29. syyskuuta 2014

Linkosuon ruissipsit

25.09. Tutustumiskäynti Mahabusun lastenvankilaan

Mahabusussa on tällä hetkellä tutkintavankeudessa 13 lasta. Iältään he ovat n. 11-17 vuotiaita. Vangeista kaikki on tällä hetkellä poikia. Joku istuu appelsiinin varastamisesta, toinen taposta. Toisinaan voi olla, että esim. joku muu perheenjäsen on suorittanut tapon, mutta se laitetaan alaikäisen syyksi, koska heillä on pienemmät tuomiot.

Normaalisti nuoret ovat vankilassa n. 1-2kk, jonka jälkeen heidät palautetaan kotiin (osa tosin asuu kaduilla). Jälkihuolto on kuitenkin ihan mitätöntä ja samat ongelmat tuppaavat jatkumaan kotiin päästyä. Nuorille on vankilassa erilaisia aktiviteeteja jalkapallon pelaamisesta maalaamiseen ja puutarhatöihin. Harmikselle Mahabusu ei ottanut enempää harjoittelijoita tällä hetkellä.



29.09. Art in Tanzanian naistyöntekijät lähti näyttämään meille Uff:n basaarikirppiksen. Tässä päivän saalis!

27.9. Swan-projektimme jäsenet, vipaa kertaa kaikki koolla. Vasemmalta ylhäältä: Silvia, Harri, Veera, Hannele, Niina, minä, Raija ja Helena. 

Opettajat jätti meille hurjan paljon herkkuja lähtiessään. Kiitos heille näistä viikoista <3


29.9. Neema`s nursery school. Mun eka päivä siellä! Paikan johtaja on ihana energiapakkaus Neema. Lapset on suloisia ja osa kovinkin innokkaita oppijoita (mitä nyt toiset vetää hirsiä vaikka kesken laululeikin). Haasteita päiväkodilla onkin sitten vähä enee määrä. Jos nyt kuitenki lähdettäis siitä, että kaikilla olis kynät ja vihot tallessa, niin se olis enemmän ku sata jänistä. Neema on onneks avoin uusille ideoille ja ehkä se pikkuhiljaa myös ymmärtää, että meistä ei tuu opettajia, vaan sosiaalialan ammattilaisia.

Tässä lunch break ja hajotus. Ei ollu tarkotus tilata vuohen maksaa, sitä kuitenki saatiin. Onneks porukat laitto matkalaukkuun Linkosuon ruissipsejä. Eikö niillä nyt yhden päivän elä?

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Toinen viikko puolillaan


Eilisen päivän vietin Silvian kodissa katunuorten kanssa. Oi sitä innostuksen määrää, kun tultiin sinne! Kaikki 11 poikaa huusi, tanssi, halaili ja pussaili meitä. Syötiin, nukuin päikkärit (:P), piirreltiin ja pojat opetti mulle vähän lisää swahilia. Niin suuri sydän kaikilla <3 Tänään meidän piti mennä 9.00 tutustumaan Mahabusuun eli lastenvankilaan. Aika siirtyi ensin 11.00, sitten 13.30 ja lopuksi huomiseen aamuun klo 9.00. Kaikki tämä vaan sen takia, että ennen kun voidaan sinne mennä vierailemaan, tulee meidän johtajan/team leaderin käydä tervehtimässä paikan pääjehua. Täällä tuo hierarkia on niin iso juttu, eikä sitä parane uhmata. Mutta oon innoissani, huomenna klo 9.00! Tosin siihenkin pitää suhtautua tietyllä afrikkavarauksella.

Yks päivä hypättiin daladalan kyytiin ja otettiin suunta kohti rikkaampaa kaupunginosaa Shanty Townia. Maksettiin muutama euro ja saatiin kölliä ja uiskennella Impala hotellin uima-altaalla. Paikassa oli aika paljon länkkäreitä lomailemassa. Ai että teki kutaa vaan olla vapaasti! Ei tarvinnu ressata vilahtaako olkapää vai polvi.












tiistai 23. syyskuuta 2014

Päivitetyt kuulumiset


Tansaniassa on tapana moikata kaikkia, jotka vaan sattuu näköetäisyydelle tulemaan. Moikkaamisen lisäksi kysytään aina mitä kuuluu ja yleensä vielä muutamaan otteeseen. Siinä on ollut opettelmista suomiflikalle. Iltasin varsinki on niin väsyny, ettei jaksais mitään ylimääräästä liibalaabaa, mutta maassa maan tavalla. Tää kuulumisten vaihto tapahtuu siis melkein joka kerta, kun vaan katseet kohtaa paikallisen kanssa. On myös eri tervehdyket samanikäiselle tai vanhemmalle ihmiselle, nuorille on omansa, samoin ulkomaalaisille. Ihmeen hyvin tässä viikon aikana on ehtiny jo ymmärtämään erilaisia tervehdyksiä ja niiden merkityksiä. Mutta kainny ku niitä sata kertaa päivässä kuulee :D

Valitettavasti vaikuttaa nyt siltä, että työ Silvian kanssa katunuorten parissa täytyy haudata. Seamkin säännöissä on mainittu, että harkkapaikka tulee olla jokin virallinen yhdistys ja Silvian työ ei oo ainakaan vielä sitä. Art in Tanzanian henkilökunta on kuitenki luvannu auttaa häntä siinä pitkässä prosessissa. Ymmärrän toisaalta, etten voi tehdä työtä siellä, koska jos sattuiskin jotain, niin kukaan ei oo siitä vastuussa. Eli ainut syy on turvallisuusasiat. Muuten työ katunuorten parissa sopis ku nenä päähän Swan-hankkeen tavoitteisiin. Tavoitteena on siis yhteistyö täkäläisen perhetyön, sosiaalitoimen ja Moshin yliopiston kanssa. Toivotaan, että siitä vois tulla jotain pysyvää ja tulevaisuudessa täältä voisi tulla sosiaalialan opiskelijoita meille Suomeen ja sieltä tänne. Täällä Sowetonkin alueella on ollut varmaan satoja erilaisia projekteja jotka on kestänyt muutaman kuukauden. Tälläiset lyhytaikaiset projektit ei kuitenkaan oo parhaita mahdollisia tapoja toimia, erityisesti sillon kun täkäläisessä toiminnassa on paljon kehitettävää sosiaalityön saralla. Vastavuoroisesti meillä on paljon opittavaa tansanialaisilta. Yhteisöllisyys täällä kyläläisten välillä on valtavaa, ja Suomessa syrjäytyminen on vain lisääntymään päin.

Kirjotin äsken pitkät litaniat mahdollisesta harkkapaikasta tähän, mutta jouduin poistamaan sen, kun se menikin taas uusiin puihin! On tää tällästä, mutta toivottavasti tällä viikolla asiat selkeytyis ja pystyttäis kaikki kiinnittymään jonnekkin.


Njumbani - koti


torstai 18. syyskuuta 2014

Mzungu




Tänään ja eilen ollaan kierrelty mahdollisia harkkapaikkoja. Käytiin paikallisessa sosiaalitoimistossa (kuvamatskua alhaalla), erilaisissa kouluissa ja orpokodissa. Sosiaalityöntekijän kanssa oli erittäin mielenkiintoista jutella. Tuli vaikutelma, että lastensuojelutyö täällä ei oo kovin kauas kantoista. Jos esimerkiksi perheissä on ongelmia, mitkä ei ratkea juttelemalla, lapset voidaan viedä katulapsikeskukselle. Tällöin kuitenkin itse ongelmat ja niiden taustatekijät jää usein selvittämättä ja käsittelemättä. Erilaisilla kouluilla käynti oli myös kiinnostavaa ja sosiaalityölle vaikuttais olevan sielläkin tarvetta. Monessa paikassa meidän rooli olisi kuitenkin pääsääntöisesti opettaa, mikä ei taas oo meille opiskelijoille niin hyödyllistä, kun ei kuitenkaan sitä opiskella. Vierailupaikoista orpokoti vei kyllä sydämen (niinku vaan arvata saattaa). Pitää vaan miettiä miten hoitais työt sillä tavalla, ettei olis pelkkää lasten hoitoa, vaan pystyttäis toteuttamaan harjottelu niin, että se palvelis meidän henkilökohtaisia opintoja.


Matka orpokotiin taitettiin daladalan (paikallinen taxi) kyydillä. Jokaisella "pysäkillä" hyppäs uus kaiffari kyytiin ja vanhaan Hiaceen mahtui kuin mahtuikin 25 henkeä! Ikkunat kiinni ja voitte vaan kuvitella, vauhti ja tuoksu oli päätä huimaavaa. Paikallisilla on tapana heittää millon kanat, millon vauvat ensimmäisen vapaana olevan syliin. Se on niiin outoa näin suomalaisen näkökulmasta, mutta arvostan. Luotto kanssaihmisiin on vertaansa vailla. Orpokodin lisäksi mulla olis myös vielä yks mahdollisuus, joka kiinnostais. Se olis työ katulasten parissa, jota Silvia on jo hieman alotellut (www.susasilvia.blogspot.com). Se projekti tosin on vielä hieman auki. Lähipäivinä pitäis selvitä, että onko meidän edes mahdollista toteuttaa harjottelu siellä.



Soweton alueen sosiaalitoimistoa rempataan. Toimiston virkaa hoitaa neljä muovituolia tien vieressä.
Sosiaalityöntekijä päivystää ulkoilmatoimistossa, kunnes remontti valmistuu.



Aamupala


Mutta sitten itse asiaan eli otsikkoon. Oon aina ollut tosi rasismin vastainen ihminen ja yks n:llä alkava sana saa meikäläisellä karvat pystyyn. Rasistinen käytös tekee mut samalla surulliseksi ja vihaseksi. Lähipäivinä oon kuitenki ymmärtäny, että rasismia tapahtuu myös toisin päin. Oon saanu kuulla täällä jo nyt useaan otteeseen: "mzungu, mzungu! (valkonaama)" ja sormella osottelua. Osa huutelusta on hyväntahtoista, eikä esimerkiksi lapsilta voikaan odottaa kovin kypsää käytöstä. Toisinaan aikuisten sanomana se kuitenkin tulee todella negatiiviseen ja halveksivaan sävyyn. Aluks ajattelin, että ihmiset on vaan ihmeissään valkosista, mutta se ei oo selitys, koska Moshissakin on jatkuvasti länsimaalaisia vapaaehtoisia. Ajattelin myös, että ehkä länkkärit on aikoinaan tehny niin paljon pahaa Afrikassa, että niillä on oikeuski olla meitä kohtaan tollasia. Havahduin kuitenkin siihen tosiasiaan, että enhän MÄ oo niille mitään pahaa tehny. Mä en oo ansainnu tollasta kohtelua. Oon tullu tänne auttamaan ja oppimaan itekkin jotain täkäläisiltä. Pohdin, että miks kyseistä käytöstä edelleen viljellään? Ite haluan olla toisenlaisena esimerkkinä, niin näkyvänä ku pieni mzungu-tyttö suinkin vaan pystyy. Kukaan kun ei pysty omaan ihonväriin, saati syntypaikkaan vaikuttamaan.

Suurin osa ihmisistä täällä on kuitenkin todella ystävällisiä ja ihania. Esimerkiksi Art in Tanzanian (taustaorganisaatio) henkilökunta on niin timanttista porukkaa! Tunnen oloni erittäin tervetulleeksi täällä. He yrittää opettaa mulle swahilin kieltä ja auttaa kaikessa missä apua sitten tarviinkaan. Feel so good. Nyt lala salama <3 Rauhallista yötä




Karibu!

Viides päivä reissun päällä ja sekin melkein selätetty. Päivät menee täällä hurjan nopeeta (ainaki näin aluksi!).  Ollaan siis Tansaniassa Moshin kaupungissa, joka sijaitsee Kilimanjaron juurella. Meidän majapaikka eli vapaaehtoisten talo sijaitsee Soweton kaupunginosassa. Meitä on viisi tyttöä Suomen maalta ja yhdessä opettajien kanssa ollaan alottamassa Swan nimistä sosiaalialan hanketta. Saatiin kunnia olla esimmäisiä ja siinä on omat plussat sekä miinukset. Oma rooli on vielä(kin) hieman epäselvä, mutta eiköhän se tästä selkiinny päivien mittaan, viimeistään viikkojen. Eli Hakuna matata. This is Africa.




Ensimmäiset pari päivää meni jäätävässä kulttuurishokissa. Ja tunteella eläjä kun olen, niinkun lähimmät tietää, niin poraamiselta ei oo vältytty. Onneks ihanaisilta naisilta on saanut vertaistukea. Tiesin, että tulee olemaan välillä tooodella hajottavaa olla täällä ilman omaa miestä ja muita rakkaita. Kuitenkaan en osannut valmistautua tälläseen koti-ikävään. Onneksi päivä päivältä fiilis kohenee. Tää on mun unelma, mä toteutan sen ja palaan kotiin niin monta kokemusta rikkaampana!!