keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Safari


Tällä äijällä on 34 vaimoa ja 124 lasta/ lastenlasta. Mies on lähempänä sataa vuotta ja nuorin vaimoista parin kympin paikkeilla. Joka yö päällikkö käy eri vaimon luona nukkumassa. Talossa oli vaimolle ja lapsille yhteinen pieni syvennys tai alkovi ja miehelle hieman isompi (parisängyn kokoinen). Nainen saa tulla miehen sänkyyn vain kutsuttaessa. Minä olin liian nuori kättelemään tätä mestaria, mutta päälakeni sain luvan näyttää ja päällikko Laibon sitä kaksin käsin kosketti ja sanoi jotain, mitä en ihan ymmärtänyt. Päällikkö kuulemma kovasti tahtois mzungu-vaimon, ja vieläpä tälläisen valkopäisen. Ajatuksena mielenkiintoinen, mutta valitsen kuitenkin Suomen ja tuon oman elämäni heimopäällikön ;) Masait ovat paimentolaiskansaa ja elävät todella alkeellista elämää. Päivät vietetään kotitöitä tehden ja vuohia paimentaen. Lisäksi on monenlaisia juhlia, ruoka- ja juomajuhlia, seikä häitä, joihin liittyy omat riittinsä. Maksasairaudet ovat iso rasite masailla. Tätä niinkuin montaa muutakin vaivaa lääkitään luonnon antimilla. Vasta viimeisessä hädässä, jos silloinkaan he menevät lääkäriin. Maksan kanssa ongelmia on siksi, että heillä on tapana juoda väkevää litkua, jonka alkoholiprosentti on todella korkea. Juoma on halpaa ja sitä tarvitaan vain vähän kännin saavuttamiseksi. Maksasairauksien kanssa kamppailevat erityisesti miehet. Ihan sellaisesta yksinkertaisesta syystä, että naiset eivät kaikilta töiltään ehdi ryypiskellä. Miehillä sen sijaan on aikaa päivät pitkät. Viinaksien lisäksi masait juovat myös toista "voimajuomaa" joka on valmistettu karjan maidosta ja verestä. Vaikka elämä masaikylässä kuulostaa hyvin oudolta, niin opas korosti moneen otteeseen, että se on he elävät niin omasta vapaasta tahdostaan.

Taustalla näkyy naisten tekemät majat. Ne on valmistettu lehmän paskasta ja oksista. Miehet makaa ja naiset raataa. Näin ne asiat hoituu masaikylässä.
Kierroksen lopuksi oli vuorossa erittäin kiusallinen hetki. Masainaiset olivat levittäneet alustansa ja kaikki tekeleensä maahan. Minä ja Hannele sitten kierreltiin siinä, kaikkien keskellä kuin mitkäkin sirkuseläimet. Pienen painostuksen alla ostin sitten käsi- ja nilkkakorun ja vielä korvikset (painostuksen tuloksena keskittyminen herpaantui ja vasta autossa huomasin, että nehän olivat eri paria). 



Ensimmäinen steppi oli siis masaimaa. Sitten lähdettiin ajelemaan Karatun vapaaehtoistaloa kohti. Matkalla kuultiin huonoja uutisia. Alkuperäisestä sopimuksesta poiketen me ei mentykään lauantaina Serengetiin, niinkuin oli puhetta. Tämä siis taustaorganisaatiomme ongelmien takia. Onneksi oli hyvä matkakumppani (ja kolmetoista vähemmän hyvää, mutta niistä nyt ei jaksa jauhaa :D), jonka kanssa luppoopäiväkin tuntui hauskalta. Sunnuntaihin mennessä asiat oli saatu hoidettua siihen malliin, että päästiin nauttimaan kansallispuisto Serengetin antimista. Päivä oli yhtään liioittelematta HUIKEE!! Saatiin nähdä niin paljon eläimiä muutaman tunnin aikana, joita ei yleensä näe edes kolmen päivän safarilla. Sellaiset eläimet näyttäytyi meille, jotka pysyvät yleensä visusti piilossa näin päiväsaikaan. Nähtiin muun muassa elefantteja, leijonia, hyeenoita, virtahepoja, leopardeja, gepardeja, gnuita, puhveleita, kirahveja, flamingoja ja seeproja. Tässä muutamia maistiaisia.








Leopardi ottaa vähä lepiä. Ylemmille puun oksille se oli rehannut tappamansa antiloopin.

Serengetipäivän jälkeen väsyneet, mutta onnelliset matkalaiset saapuivat Tembo- hotelliin. Nukuttiin Hannelen kanssa parisängyssä, saman hyttysverkon alla, samalla tyynyllä (vai kuka sen varasti. Hih. Samahani) ja peitolla. Hyvin nukutun yön jälkeen avattiin silmämme aamulla kello viis reikä reikä. Silmät ristissä hypättiin Land Cruiserin kyytiin ja oi, se oli sen arvoista! 

Aamun valjetessa lähestyimme Ngorongoron luonnonpuistoa.


Huippis matkakumppani. Ei paremmasta väliä! Tämä nainen herää jopa keskellä yötä ja kysyy englanniksi "Are u okay?", kun itse näet hyttysverkon sisäpuolella 10 cm torakan.

Kaiken tämän mahdollisti meidän mahtava opas, josta ollaan todella kiitollisia. -"My two sisters". Vasemmanpuolimmaisella dadalla hieman naama helottaa, mutta kerrankos sitä safariauton katolla hengitellään afrikan tuulia.

maanantai 17. marraskuuta 2014

TJ 33!

En tiedä kuinka perillä ootte siitä mitä mä täälä päivisin oikee duunailen. Tässä postauksessa siis infoa siitä ja vähän muutakin.
Tiistai- ja torstai-iltapäivät vietän luterilaisen kirkon koululla leikittämässä lapsia. Yleensä on tosi väsynyt olo kun sinne lähtee, mutta lapset saa joka kerta hymyn huulille ja fiiliksen kattoon. Ihania pieniä energiapiikkejä! Kirkolla on noin 30 lasta ja meno on välillä meleko päätööntä. Lisäksi haasteena on, että lapset puhuu tosi vähän englantia.


                                        
Kun videoin tätä, en yhtään huomannu että toi yks poitsu käytti tilaisuutta hyväkseen ja salaa syöksähti varjon alle! :D


Kirkon lisäksi suoritan harkkaa toisella koululla/päiväkodilla. Siellä kuuluukin suurin osa viikosta. Mä oon erityisesti 6-8- vuotiaiden lasten kanssa. Muiden harjoittelijoiden kanssa opetetaan lapsia oppimaan, hyödyntäen siinä luovia menetelmiä. Kehitettävää piisaa, nimittäin luovuuden käyttö tansanialaisessa koulumaailmassa ei ole ollenkaan tavanomaista. Lapset ovat oppineet mallintamaan kaiken juuri samalla tavalla, kuin opettaja näyttää. Opettajan malli kun on ainut oikea tapa toimia. Huoh... Näiden parin kuukauden aikana on ollut ilo huomata, että nää lapset on alkaneet pikkuhiljaa omaksumaan luovempaa toimintamallia ja luotto omiin kykyihin on kasvanut. 


Vaikka ei olekaan kovin ammatillista, että on joku "suosikkilapsi", niin täytyy myöntää että joihinkin sitä syntyy erityinen side. Tässä yksi muru, joka on kietonut mut tiukasti pikkusormensa ympärille.



Viime viikolla oltiin näiden Swan-helmien kanssa yliopistolla. Ideana on käydä muutamilla sosiaalialan luennoilla. Saada hieman käsitystä siitä, millaista on korkeakoulumaailma Tansaniassa. Tämä on siis myös yksi osa mun opintoja täällä. Paikanpäällä sitte selvis, että tunnit on peruttu (taas). Ei muutaku lähibaariin ja limuille - Päivä pelastettu. Päivä parani entisestään, kun käytiin moikkaamassa katunuoria, joille tarjottiin lounaat. Ei paljon kukkaro keventynyt, kun iso lautasellinen ruokaa maksoi 50snt. 







Viimeiset kuvat on lauantailta. Nukuttiin pitkään (yheksään, mikä on täällä myöhään, vai mitä
Hannele? ;)), käytiin syömässä ravintolassa ja katsottiin auringonlasku paratiisi-puistossa keskellä Moshia. Aina arki täällä Tansaniassa ei ole helppoa ja välillä tuntuu, että vastoinkäymisiä tulee jatkuvasti. Näiden ihanien naisten voimalla on käännetty monet itkut nauruiksi <3

Ps. Niinkun otsikko huutaa: TÄNÄÄN JÄLJELLÄ 33 PÄIVÄÄ! Kotiinpaluuseen nimittäin. Varautukaa perhe. Mä haluan sitte maitoa, Oltermannia ja ruisleipää.

maanantai 3. marraskuuta 2014

Legot, loiset ja letit

Jambo! Tässä tulee kunnon kuulumispläjäys. Minä tyttö päätin sitten aloittaa swahilin kielen opinnot. Ensimmäistä kertaa elämässäni olin innoissani vieraan kielen opiskelusta (opiskelukaverit ihmettelee, että puhutaanko nyt samasta Anniinasta). Eipä aikaakaan, kun minä ja kaksi muuta suomipimua pönötettiin tuoleilla, vihkot ja kynät kourissa ja tuijotettiin edessämme olevaa liitutaulua. Ei tiennyt pitikö sitä itkeä vai nauraa. Meidän tehtävänä oli jäljentää liitutaulullinen pientä printtiä vihkoomme (tähän meni melkein tunti). No tulipas harjoteltua käsin kirjottamista oikee urakalla. Ei oltu kukaan tehtykkään sitä sitten ala-asteen jälkeen. Aiheena kiswahilin aakkoset ja ääntäminen. Hauskaahan tässä oli se, että oikeata ääntämistä havainnollistamaan oli otettu esimerkeiksi englannin kielen sanoja. Ei mitään hajua mitä ne esimerkki-sanat tarkotti, saatika miten ne tulis ääntää. Tällä kielipäällä nämä swahilin kielen "alkeet" eivät tahtoneet oikein ottaa tuulta purjeisiinsa. Opettajakin luuli, että meikäläinen on vaan ujon puoleinen ja siks pidin tupin visusti suussani. Toisella oppitunnilla yrittäessäni kääntää eglanninkielistä lausetta "lyhyillä miehillä on lyhyet jalat ja pitkillä miehillä on pitkät jalat", tuntui opiskelu hieman huvittavalta. Oma oletukseni oli, että olisimme käyneet ihan arkisanastoa läpi. Miten esittelen itseni ym. Seuraavatkin tunnit menivät vähän niin sun näin. Opettajassa ei ollut mitään vikaa, opetusmetodit vaan olivat Suomen 1960- luvulta. Opiskelimme me jotain hyödyllistäkin. Tervehdyksiä ja numeroita esimerkiksi. 5 x 2h ovat nyt kunnialla takana päin ja toivotaan, että jotain jäi takaraivoon.

Swahilin opiskelun lisäksi oon käynyt töissä päiväkodeilla. Yhtäkkiä havahduin siihen ajatukseen, ettei enää montaa viikkoa ja joudun sanomaan hyvästit näille ihanille rakkaille lapsille. Ja saattaa olla, ettei enää koskaan tavata... Ikävähän niitä tulee!





Sitten aiheeseen joka on aiheuttanut ylimääräisiä sydämen tykytyksiä ja oksennusreaktioita lähipiirissäni. Olin vähä huonovointinen ja päätin kävästä lääkärissä malarian pois sulkemisen vuoksi. Eipä löytynyt malariaa onneksi, mutta jotain muuta kyllä. Nimittäin loinen. Matonen nimeltä suolinkainen on päässyt elimistööni hedelmien, vihannesten tai veden kautta. Anteeks Reiska jos luet tätä. Sähän et edes halunnu tietää rouvassas asustelevan madon nimeä, mutta siinä se nyt tuli. Kuulemma Afrikan matkaajilla loinen on enemmän sääntö, kun poikkeus. Sain lääkkeet, jonka seurauksena kuokkavieras kehossani on kokenut ikävän kuoleman.

Matolääkkeillä. 
Nyt ajatukset vähän mukavampiin asioihin eli viikonloppuun! Päätin alottaa sen istumalla vähä päälle neljä tuntia maman sylissä. Näistä leteistä oon haaveillu jo pitkään. Koko lysti kustansi 17e lisähiuksineen päivineen. Sitten kävin vielä laittauttamassa varpaankynnet kauniiksi. Elämän pieniä iloja <3